HIILIVIISAS JUKOLA

Askelmerkit hiiliviisaan tapahtuman järjestämiseen

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa

Porvoossa juostaan 17.-18.6.2023 maailman suurin viestisuunnistustapahtuma ja Suomen suurin aikuisten liikuntatapahtuma Jukolan viesti. Tapahtuma kerää paikkakunnalle arviolta 50 000 kävijää, joista 20 000 suunnistaa Porvoon metsiin. Ilmastovaikutusten näkökulmasta ei ole yhdentekevää miten tämän kokoluokan tapahtuma järjestetään.

Vastaamme haasteeseen Hiiliviisaalla Jukolalla. Matkalla kohti Porvoo Borgå Jukolaa kehitämme ja pilotoimme mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostavan massatapahtuman oppimis- ja toimintamallin tapahtumatuotantoon osallistuvien yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Posintra Oy, suunnistusseura OK Trian sekä Aalto-yliopisto ja sen rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (Uudenmaan liitto). Haastamme mukaan myös osallistujat: jokainen tapahtumaan osallistuva pystyy vaikuttamaan Jukolan hiilijalanjälkeen omalta osaltaan.

Tarkemmin hankkeesta →

Ennakkotilaa toimintamalli

Seuraa hiiliviisaan Jukolan rakentumista kisasivuilla ja kanavissa

Me teemme hiiliviisasta Jukolaa

Onnistuneen suurtapahtuman rakentaminen vaatii useiden yritysten panosta ja yhteistyötä. Jukolassa se tarkoittaa kisakeskuksen maanrakennustöitä ja lvis-infraa, toimivia nettiyhteyksiä, ruoka- ja majoituspalveluita, toimistotarvikkeita, jätehuoltoa sekä osallistujien viihtymistä.

Paikallisyritykset ovat lähteneet ennakkoluulottomasti tutkimaan omaa hiilijalanjälkeään ja tapoja muuttaa sitä, jotta Porvoo Borgå Jukola saadaan tuotettua mahdollisimman hiiliviisaasti. Jokainen yrityksistä suhtautuu vastuullisuuteen vakavasti ja mahdollisuutena ja integroi sen vahvasti omaan liiketoimintaansa.

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Haikon Kartano

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Haikon Kartano

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

lue lisää
Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: PL-Rakennus

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Smaku Events

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Fiber Highway ja IOTOI

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Revanssi

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Toimistotukku Talka

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

Tekemässä hiiliviisasta Jukolaa: Muovi-Simola

Hiiliviisas Jukola -hankkeessa mukana olevat paikallisyritykset ovat tekemässä vastuullista Jukolaa Porvooseen kesäkuussa 2023. Esittelemme mukana olevat yritykset, joista jokaiselle vastuullisuus on tärkeä osa liiketoimintaa.

Askeleet hiiliviisaaseen tapahtumaan ja liiketoimintaan

Onko yrityksesi sosiaalisesti vastuullinen?

Jokaisen yrityksen pienestä kivijalkakaupasta suureen pörssiyhtiöön tulisi kantaa sosiaalista vastuuta toiminnastaan. Mutta mitä on sosiaalinen vastuu ja miten sitä voi mitata?

Näin syntyy hiiliviisas tapahtuma

Hiiliviisaan tapahtuman järjestäminen vaatii monen tahon ja ihmisen yhteisponnistuksen. Miten Porvoon hiiliviisas Jukola syntyi  ideasta toteutukseen – koitimme puristaa prosessin yhteen kuvaan. 

Mitä jokaisen tulisi tietää ilmastonmuutoksen torjunnasta?

Päästöjen rajoittaminen ja hiilineutraalius eivät riitä, nyt tulisi asettaa hiilinegatiivisuustavoitteita ja sitoa hiiltä. Aalto-yliopiston professori Mikko Jalas kertoo, millaisilla toimenpiteillä ilmastonmuutosta tulisi torjua.  

Euroopan unionin rahoittama

Hiiliviisas Jukola -hankkeen päätavoitteena on kehittää ja pilotoida mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostavan massatapahtuman oppimis- ja toimintamalli Porvoo-Borgå Jukolan yhteydessä, yhteistyössä tapahtumatuotantoon osallistuvien yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Posintra, suunnistusseura OK Trian sekä Aalto-yliopisto. Hankkeen rahoittaa Euroopan alue- ja kehitysrahasto.

Hiiliviisas Jukola vastuutahojen logot

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.