Kun yritystaival on vielä alussa
Yrittäjäksi aikovalla on hieno tie edessään, kaikki tuntuu samaan aikaan mahdolliselta ja mahdottomalta. Uusyrityskeskus tukee aloittavia yrityksiä tällä tiellä aina kolmen vuoden ikään asti. Kun suunnittelet yrityksen perustamista, haet starttirahaa tai rahoitusta, olemme apunasi. Testaamme liikeidean kanssasi ja autamme liiketoimintasuunnitelman laadinnassa. Neuvomme sinua paikallisen ja valtakunnallisen uusyritysverkoston kautta kaikissa perustamiseen liittyvissä asioissa. Saat kauttamme käyttöösi yli 1200 elinkeinoelämän edustajasta koostuvan asiantuntijaverkoston osaamisen. Kunnat, joissa palvelemme aloittavia yrittäjiä: Porvoo, Lapinjärvi
Kestäviä ja kannattavia yrityksiä
Posintra toimii Itä-Uudenmaan uusyrityskeskuksena ja tarjoaa maksutonta neuvontaa aloittaville yrityksille. Kautta maan uusyrityskeskuksissa käy vuosittain noin 20 000 yrittäjäksi aikovaa, joista noin kolmannes perustaa yrityksen. Haluatko liittyä tähän joukkoon?
Uusyrityskeskuksen avulla uuden yrityksen edellytykset menestyä paranevat oleellisesti, koska yritysten pohjatyöt on tehty hyvin. Posintran uusyritysneuvonnan tulokset ovat kiistattomia: viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia aloittaneista yrityksistä on edelleen toiminnassa. Palvelumme takuuna on laatujärjestelmä, joka kirittää meitä pysymään tällä hyvällä tulostasolla.
Lisätietoa ja tärkeitä linkkejä:
– Starttirahan edellyttämän liiketoimintasuunnitelman voit tehdä osoitteessa oma.yrityssuomi.fi.
– Uusyrityskeskusten tuoreen Perustamisoppan alkaville yrittäjille voit ladata osoitteessa perustamisopas.fi.
– aloittavan yrittäjän tärkeää tietoa, suunnittelu- ja laskelmapohjia löydät Posintran Yritystulkista
Vinkkejä ja lukemista
Mitä jokaisen yrittäjän olisi hyvä ymmärtää omasta liiketoiminnastaan?
Näin vältät aloittavan yrittäjän tyypillisimmät virheet
Näin valitset sinulle sopivan tilitoimiston
Asiakkaidemme tarinoita:
Lue, miten Cassandra Wikström toteutti unelmansa ja ryhtyi puutarha-alan yrittäjäksi
Lue miten tilitoimisto SisUkko syntyi
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!
Onko sinulla liikeidea?
Testausta liikeideasi Uusyrityskeskuksen yritysneuvojalla. Saat sähköpostitse nopean arvion ideastasi ja ohjeet etenemiseksi.
Liikeidea voi olla hyvin arkinenkin ajatus, jossa sinun tuotteesi tai palvelusi tarjoaa ratkaisun johonkin olemassa olevaan haasteeseen. Voit testauttaa liikeideasi Uusyrityskeskuksen yritysneuvojalla. Riittää, että painat IDEA-nappia ja täytät lyhyen lomakkeen Uusyrityskeskuksen Ideanappi-palvelussa. Oman alueesi yritysneuvoja antaa sinulle sähköpostitse nopean arvion ideastasi ja ohjeet etenemiseksi.
Ideanappi-sovellus toimii alueellamme toistaiseksi vain Porvoossa.
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!
Valitse osaava Startti Plus -kumppani
Posintran palveluihin alkaville yrittäjille kuuluu Startti Plus -palvelu. Startti Plus on Uudenmaan TE-toimiston tarjoama maksuton asiantuntijapalvelu asiakkailleen, jotka ovat saaneet starttirahaa tai aloittaneet yritystoiminnan 4 kk työttömyysetuudella. Palvelussa saat sparrausta myyntisi tehostamiseen ja tukea markkinointitaidoillesi sekä kirjallisen suunnitelman liiketoimintasi kehittämiseen. Lisäksi voit saada tarpeesi mukaan jopa neljä jatkotapaamista myynti- ja markkinointiosaamisesi syventämiseksi.
Palvelua tuottavat TE-toimiston sopimuskumppanit, joista voit valita mieleisesi. Tarkemmat tiedot Startti Plus -palveluun hakeutumisesta saat sähköpostitse Uudenmaan TE-toimistosta starttiraha.uusimaa(at)te-toimisto.fi. Ilmoittaudu mukaan Startti Plus -palveluun: Ilmoittautumislomake
Myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelma avuksesi
Startti Plus -tapaamisen aikana pureudumme yritykseesi ja alaasi – toivottuun asiakaspohjaan ja sen tavoittamiseen hyödyntämällä esimerkiksi digitaalista markkinointia ja sosiaalista mediaa. Saat tapaamisesta myös kättä pitempää, sillä saat käyttöösi myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelman toimenpide-ehdotuksilla.
Jatkotapaamiset ja asiantuntijakäynnit sovitaan yritysneuvojan kanssa. Palvelumme on edelleen luottamuksellista ja maksutonta.
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!
Sopimustyökalut apunasi
Posintra on tehnyt Agens Oy:n kanssa sopimuksen, jonka pohjalta Agensin sopimustyökalut ovat maksutta Posintran asiakkaiden käytettävissä. Agensin yrityspaketti sisältää keskeisimmät sopimukset ja asiakirjat yritysten hallinnointiin ja sopimusten tekemiseen. Agensin palvelusta löytyvät myös keskeisimmät yrittäjien henkilökohtaisten asioiden sopimukset ja kauppakirjat. Valikoima täydentyy 2-3 uudella sopimuksella tai asiakirjalla kuukaudessa. Nykyisiä räätälöitäviä sopimusrunkoja kehitetään jatkuvasti saadun palautteen, muuttuneen lainsäädännön tai ohjeistuksen kautta.
Lisäksi Agens Oy tarjoaa sopimusten jatkoräätälöintiä ja räätälöitävien sopimusten tarkastamista sekä tuntijuristityötä vaativiinkin yritysjuridiikan asioihin. Tutustu Agensin palveluun YouTuben videoiden kautta ja ota yhteys Posintraan sopimusasioiden kuntoon laittamiseksi.
Näin saat työtilan käyttöösi
Sopimuspohjia muokataan työtilassa Agensin sopimusalustalla. Kutsun työtilaan voit pyytää meiltä ja tämän jälkeen pääset katsomaan ja muokkaamaan tarvitsemaasi sopimuspohjaa.
Lisätietoa Agensin palveluista: TÄSTÄ
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!
Asiantuntijakumppanit apunasi
Posintran toiminta perustuu elinkeinoelämän tukemiseen ja kokeneiden yrittäjien asiantuntijaosaamiseen. Posintran asiakas saa yritysneuvojalta henkilökohtaista ja maksutonta neuvontaa yrityksen perustamiseen tai toimivan yrityksen kehittämiseen. Tämän lisäksi hänet voidaan ohjata eri alojen asiantuntijoiden palveluiden piiriin (esim. tilitoimisto, pankit, vakuutusyhtiöt, myynti- ja markkinointi, it-asiat, lakiasiat).
Tutustu asiantuntijakumppaneihimme
Maanlaajuisessa Uusyrityskeskusverkostossa on yhteensä 1500 eri alojen asiantuntijaa, jotka neuvovat alkavaa yrittäjää henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti. Ensimmäinen konsultoiva käynti asiantuntijalla on maksuton. Mahdollisista muista toimenpiteistä asiantuntijat laskuttavat erikseen hinnastonsa mukaan.
Posintra on koonnut avuksesi luotettavista, pääosin paikallisista toimijoista koostuvan asiantuntijakumppaniverkoston.
Tutustu asiantuntuntijakumppaneihimme ja katso esittelyvideot.
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!
Kaipaatko sparrausta ja uutta näkemystä?
Miten olisi oma yrityskummi? Teemme yhteistyötä muun muassa Suomen Yrityskummit ry:n kanssa toimimalla Itä-Uudenmaan lähes 20 yrityskummin toiminnan koordinaattorina. Yrityskummi on kokenut ammattilainen, joka toimii yrittäjän luotsina ja mentorina. Hän sparraa, ohjaa ja valmentaa yrittäjää. Mentorointi on yrittäjävetoisille mikro- ja pienyrittäjille maksutonta.
Eniten yrityskummit mentoroivat pieniä, alle viisi henkeä työllistäviä yrityksiä.
Hae yrityskummia
Katso lisätietoa Yrityskummeista
Yrityskummit.fi
Kiinnostuitko? Lisätietoa sinulle antaa yrityskehittäjämme Peter Backman: peter.backman@posintra.fi | +358 50 524 6972
Kiinnostuitko?
Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Etsitään yhdessä sinulle ja yrityksellesi parhaat ratkaisut!