Cassandra Wikström ja Joakim Blomqvist_Seitlahden puutarha

Seitlahden Puutarha sai keväällä 2020 uudet yrittäjät, kun Cassandra Wikström ja hänen puolisonsa Joakim Blomqvist käärivät hihansa ja tarttuivat lapion varteen.

Kuka olet ja mistä tulet?

”Olen Cassandra Wikström, 33. Synnyin Paraisilla ja kävin maatalouslukion (Naturbruksgymnasium) Ruotsissa. Olen koulutettu agrologi (AMK) ja hortonomi (AMK). Sen lisäksi olen koulutettu koirakonsultti Porvoon Akanista (Porvoon kansanopisto). Olin Seitlahden Puutarhassa työharjoittelussa vuonna 2012 ja sen jälkeen töissä vuoteen 2017 saakka, kunnes jäin äitiyslomalle. ”

 

Kerro lyhyesti yrityksesi tarina

”Unelmoin pitkään omasta maatilasta, mutta kun olin täällä töissä ja viihdyin, aloin haaveilla, että tällainen paikka olisi ihana. Kun Seitlahden Puutarha tuli myyntiin, mahdollisuus unelman toteuttamiseen avautui.

Perustin Cassandras Trädgård oy:n viime keväänä, koska tähtäimenä oli ja on edelleen ostaa liike- ja toimitilat Seitlahden Puutarha oy:lta. Vuokraus oli ainoa vaihtoehto, koska aloittelevan yrityksen on vaikea saada esimerkiksi pankista rahoitusta liiketilan hankinaan.

Seitlahden Puutarhassa myydään kesäkukkia, pensaita, puita, perennoja, ruukkuja ja muita lisävarusteita keväästä syksyyn. Talvisin olemme kiinni.”

 

Miksi ja miten hakeuduit Posintraan?

”Koska kyseessä on ensimmäinen yritykseni, minulla ei oikeastaan ollut käsitystäkään siitä, miten edetä ja mitä kaikkea pitäisi osata ajatella. Eräs ystäväni vinkkasi Posintrasta. En ollut ennen kuullutkaan tällaisesta tahosta! Soitin heti asiakaspalveluun ja varasin ajan.”

Cassandra Wikström, Seitlahden puutarha

Unelmoin pitkään omasta maatilasta, mutta kun olin täällä töissä ja viihdyin, aloin haaveilla, että tällainen paikka olisi ihana. Kun Seitlahden Puutarha tuli myyntiin, mahdollisuus unelman toteuttamiseen avautui.

 

Millaista apua sait Posintrasta?

”Kävimme askel askeleelta läpi, mitä kaikkea minun pitää tehdä, kun perustan uuden yrityksen. Kerroin ideoistani, ja yritysneuvoja kävi kanssani läpi, mitkä niistä voi toteuttaa ja mitä käytännön asioita minun pitäisi ottaa huomioon. Sain myös kontakteja eri asiantuntijoihin, kuten kirjanpitäjään.”

Kenelle suosittelisit Posintran palveluita?

”Suosittelisin Posintraa ihan kaikille yrittäjille: yritystoimintaa suunnitteleville, jo aloittaneille ja niille, jotka haluavat laajentaa ja kehittää yritystoimintaansa. Posintralla on myös erilaisia projekteja ja hankkeita, joihin voi osallistua.”

 

Jos aloittaisit nyt kaiken alusta, mitä neuvoja antaisit itsellesi?

”Aloita aikaisemmin! Anna aikaa ideoiden läpikäymiseen. On hyvä saada kaikki selväksi ja valmiiksi ennen kuin aloittaa liiketoiminnan pyörittämisen.”

Mikä on suurin toiveesi yrittäjyyteesi liittyen?

”Unelmani on, että voisin kehittää jotain sellaista, josta voin olla ylpeä ja josta myös muut pitävät.
Haaveilemme muun muassa pienestä kahvilasta ja pihasuunnittelupalvelusta, ja tarvitsemme niihin yhteistyökumppania.

Haluaisimme tehdä yhteistyötä muiden alueen yrittäjien kanssa. Viime kaudella pallottelimme jo ideoita muiden yrittäjien kanssa, suosittelimme toisiamme asiakkaillemme ja autoimme naapureitamme siinä, missä voimme. Haluamme laajentaa tätä. Uskomme, että yhdessä me yrittäjät olemme vahvempia!”

 

Mitä teet seuraavaksi?

”Selvitämme rahoitusvaihtoehtoja, jotta voisimme hankkia liiketilat omaksemme. Tämä on edellytys siihen, että pystymme tekemään liiketilasta sellaisen kuin haluamme.”

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.