• Uutiset, Posintra

Haasteellisista ajoista huolimatta Posintra toi positiivista energiaa Porvoon alueelle myös vuonna 2023

Kuten tiedetään, huonompi talouden tilanne on vaikuttanut monin tavoin yritysten toimintaan koko Suomessa viime vuosien aikana. Vuosi 2023 ei ollut tämän osalta poikkeus, mutta haasteista huolimatta palvelimme ja autoimme satoja yrityksiä yrittäjyyden taipaleella eteenpäin. Lisäksi uusia yrityksiä perustettiin Posintran avulla jopa enemmän edellisvuoteen verrattuna. Mitä kaikkea muuta vuosi 2023 piti sisällään? Toimitusjohtajamme Fredrik Pressler kertoo Posintran tärkeimmät kohokohdat viime vuodelta ja suuntaa katseen jo toiveikkain mielin kohti tulevaa.

Uusia yrityksiä perustettiin vähemmän, mutta sinnikkyys ja yrittämisen tahto näkyvät Porvoossa silti vahvasti

Lähdimme vuoteen 2023 positiivisin mielin. Sitkeän myyntityön ja elinkeinoelämän kuuntelemisen avulla pystyimme saamaan merkittävää uutta rahoitusta ja kasvattamaan vanhojen asiakkuuksien määrää. Kuten meilläkin, taloudellisesti vaikeammat ajat olivat selkeästi nähtävillä myös yleisesti paikallistaloudessa – esimerkiksi liikevaihdon kasvu, kannattavuus ja kassakysymykset rasittivat yrityksiä, mikä näkyi entistä haastavampina yhteydenottoina. Konkurssien määrä lisääntyi merkittävästi, mutta Itä-Uudellamaalla hieman maltillisemmin kuin Suomessa keskimäärin. Positiivisena on pidettävä kuitenkin toteutunutta yritysmäärän kasvua, eli nettolisäystä. Tämä tarkoitti Porvoossa sitä, että uusia yrityksiä perustettiin edelleen enemmän kuin niitä lopetettiin. Vuotuinen nettolisäys noin sadalla uudella yrityksellä toteutui tänäkin vuonna ja vuodesta 2020 jatkunut koko yrityskannan kasvu jatkui. Lokakuussa 2023 Porvoossa oli 4563 yritystä ja Posintran toimesta palveltujen yritysten markkinaosuus 13 %.

Vaikka yritysmaailmassa ei eletä tällä hetkellä varsinaista kulta-aikaa, kiinnostus Posintraa kohtaan lisääntyi. Uusista yrityksistä, meidän avullamme perustettujen yritysten määrä kasvoi noin viidenneksellä ja jo aiemmin palveluitamme käyttäneet palasivat meille hankkimaan uutta virtaa toimintaansa.

Sinnikkyys ja yrittämisen tahto Porvoon alueella kukkii siis vahvana haastavista ajoista huolimatta, ja se, jos mikä on positiivinen viesti erityisesti tulevaa ajatellen.

Yritykset ja yrittäjät haluavat taklata haasteita ja kehittää toimintaansa. Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan ja tiedon kysyntä osoittaa mielestäni Porvoossa olevan uskoa markkina-alueen mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen. Tahtoa jatkaa löytyy ja koen, että yrittäjät kokevat haastavien aikojen olevan ohimenevä jakso.

Eniten kysyntää oli erityisesti myyntiä, markkinointia, kasvua ja uuden suunnan etsimistä tukevien palveluiden pariin. Viime vuonna toteutimme useita omaa tekemistämme selkeyttäviä suunnitelmia ja käynnistimme palveluperheemme uudistamisen. Tämä projekti jatkuu tänäkin vuonna. Tavoitteena on, että jatkossa asiakkaamme tietäisivät yhtä selkeämmin, millaisia palveluita meiltä löytyy, mihin tarpeeseen Posintra pystyy vastaamaan ja miten meidät helpoiten tavoittaa.

Tärkeimmät nostot Posintran vuodesta 2023

  • Vuonna 2023 palvelimme yhteensä lähes 600 yritystä Porvoon alueella.
  • Asiakastoimenpiteitä, kuten neuvontaa, tapaamisia ja muita toimenpiteitä tehtiin kaiken kaikkiaan noin 1600 kappaletta.
  • Posintran neuvonnan avulla perustettiin 87 yritystä
  • Erityisesti vastuullisuusteemalla palveltiin yli 170 yritystä.
  • Luvuissa on hyvä huomioida, että toiminta-alueellamme on toiminnassa yhteensä n. 4560 yritystä.

Vihreän siirtymän mahdollisuudet esillä entistä enemmän

Vastuullisuustoimenpidetyön osalta vuonna 2023 yksi merkittävimmistä oli STRIIM – alueellisen teollisen innovaatiomallin vahvistaminen. Ylipäänsä vihreän siirtymän mahdollisuuksien esiin tuomiseen ja vastuullisuussuunnitelmien ja kompetenssin kasvattamiseen yrityksissä panostettiin entistä suuremmassa mittakaavassa.

Olemme pyrkineet uudella EU-ohjelmakaudella tuomaan Porvoon yrityksille aktiivisesti esiin mahdollisuuksia ilmastokestävyydestä. Vihreä siirtymä, kestävyys ja kiertotalous eivät ole enää uusia asioita, vaan ne muovaavat vahvasti tapaa tehdä bisnestä nykypäivänä. Liiketoiminnan ydin ei ole muuttunut, mutta näillä teemoilla on oma vaikutuksensa, joka yrityksen tulee huomioida ja hyödyntää säilyäkseen markkinakykyisinä. Posintran vastuullisuuspanostusten myötä yrityksille onkin haluttu avata mahdollisuuksia ymmärtää ja hyödyntää vastuullisuutta ja vihreää siirtymää liiketoiminnassaan.

Yksi keino tähän on aiemmin mainittu STRIIM-hanke. Kilpilahden yritysalue on Pohjoismaiden merkittävin bio- ja kiertotalouden keskittymä ja hankkeen yhtenä tavoitteena on syventää yksityisen ja julkisen tahon yhteistyötä Kilpilahden vihreän siirtymän edesauttamiseen ja mahdollisuuksien avaaminen paikalliselle elinkeinoelämälle. Tämä oli Posintran yksi toiminnan uusista pääavauksista vuonna 2023. Lisäksi meillä on käynnissä Co2Jump – Ilmastoloikka kumppanuuteen! sekä WeCircle – kestävää kasvua kiertotaloudesta palveluja yrityksille, jotka auttavat yrityksiä kehittämään ilmastokestävyyttä ja kestävää kasvua.

Kehitämme jatkuvasti myös omaa osaamistamme vastuullisuuden, vihreän siirtymän ja kiertotalouden parissa, jotta osaamme palvella yrityksiä teeman haltuun ottamisessa entistä paremmin. Olemmekin voimakkaasti panostaneet henkilöstön osaamiseen aiheen parissa.

Vuosi 2024 tuo tullessaan positiivista muutosta

On aika katsoa myös eteenpäin: millainen on elinvoimainen Porvoo ja Itä-Uusimaa, miten aiomme kehittää toimintaamme viime vuodesta ja millaisia tavoitteita meillä on vuodelle 2024?

Kun puhutaan elinvoimasta ja Posintran vaikutuksesta siihen, näen kolme näkökulmaa:

  1. Menestyvät yritykset
  2. Alueelle syntyvät työpaikat ja sitä kautta toimeentulomahdollisuudet
  3. Houkutteleva ja vahva elinkeinoympäristö

Elinvoimainen Itä-Uusimaa ja Porvoon alue tarkoittaa meille ennen kaikkea positiivista tulosta tekeviä ja menestyviä alueella toimivia yrityksiä. Uudet yritykset tuottavat alueelle työpaikkoja ja ihmisille mahdollisuuksia toimeentuloon. Lisäksi aktiivinen yrityskenttä kirittää yrityksiä ja houkuttelee ihmisiä muuttamaan ja asumaan alueella. Kaikkiin näihin kolmeen seikkaan haluamme osaltamme olla myötävaikuttamassa myös tänä vuonna. Haluamme tukea yrityksiä menestyksessä, uuden suunnan löytämisessä, verkoston rakentamisessa sekä haasteellisissakin hetkissä, joista lähteä rakentamaan jotain uutta.

Tahdomme toimia yhteisöllisyyden rakentajana alueellamme moneen eri suuntaan. Yksi vuoden 2024 merkittävistä tavoitteistamme on tukea Porvoon kaupunkia vihreän siirtymän rahaston ohjaamisessa alueen yritysten hyödynnettäväksi ja tätä kautta lisätä ymmärrystä vihreän siirtymän mahdollisuuksista: kyseessä on kuitenkin kuntakentällä poikkeuksellinen mahdollisuus. Kilpilahden toimijoiden STRIIM-yhteistyö sai jo viime vuonna hyvin tuulta alleen, joten uskon, että tänä vuonna tullaan näkemään hankkeen laajempia vaikutuksia.

Vuosi 2024 tulee pitämään sisällään myös paljon sisäistä kehitystyötä. Tarkoituksena on viedä maaliin vuonna 2023 suunniteltu ja hyväksytty Business Porvoo -malli, jota on rakennettu yhteistyössä kaupungin ja elinkeinoelämän yritysten kanssa. Kuten jo aiemmin mainitsin, myös oma palveluperheemme kehitys on tarkoitus saada maaliin tämän vuoden aikana, minkä lisäksi aiomme seurata vaikuttavuutta ja asiakaspalautteita vuoden aikana entistä paremmin. Lisäksi olemme solmineet viestintä-, markkinointi ja verkkosivu-uudistusyhteistyön Aava & Bangin kanssa, joten vuosi 2024 tuo mukanaan monenlaista positiivista ja näkyvääkin muutosta.

Silti yksi on ja pysyy: ennen kaikkea haluamme tuoda huomisvoimaa ja positiivista energiaa yrityksille myös vuonna 2024.

Tutustu kaikkiin vuonna 2024 käynnissä oleviin vihreän siirtymän mahdollisuuksiin.

Artikkelin on kirjoittanut Posintran toimitusjohtaja Fredrik Pressler.

 

Uusimmat samasta kategoriasta