Loading Map....

Päivämäärä/Aika
26/09/2019
17:00 - 20:00

Paikka
CoSpace Porvoo

Tapahtumatyyppi


TULOSTAKOMOISSA JATKETAAN AIHEELLA BRÄNDIT JA BRÄNDÄÄMINEN

Vuoden 2019 Tulostakomo-koulutuksissa käsitellään laajaa ja merkityksellistä aihetta, nimittäin brändäystä.  Järjestämme syksyllä kaksi eri sisältöistä koulutusta, voit osallistua aikataulusi mukaan molempiin tai vain toiseen. Suuren suosion saaneet vastaavat koulutukset järjestettiin aiemmin keväällä ja samalla teemalla jatketaan myös nyt. Kevään osallistuminen ei estä sinua osallistumista syksyn koulutuksiin. Kertaus on opintojen äiti. Posintran yhteistyökumppanina syksyn Tulostakomoissa toimii tuttuun tapaan  Aava & Bang Oy.

Yritysten brändäys on taiteenlaji, missä me suomalaiset olemme pääsääntöisesti kehnoja, kiireisiä ja malttamattomia. On hyvä ymmärtää, että brändääminen ei ole koskaan kerralla kuntoon tuleva projekti vaan se on prosessi, joka ottaa aikaa eikä milloinkaan perustu arvaukselle tai sen paremmin tuurille. Pahimmillaan brändäämättömyys johtaa hallitsemattomaan kaaokseen, jossa asiakkaan ostopäätös perustuu hintaan ja eriskummalliseen järkeilyyn. Brändäämisen tarkoituksena on leipoa toimintaan tunteita, jotka kiilaavat asiakkaan ostoprosessissa järkeilyn ja rahan edelle. Brändäyksessä kannattaa ottaa myös huomioon vallitsevat megatrendit, joista yksi keskeinen ja paljon puhuttu aihe on ympäristövastuu. Tule mukaan oppimaan, miten voisit saada muun muassa tästä trendistä irti markkinoinnillisen hyödyn tekemällä vastuullisia valintoja brändäyksessä.

Jotta sinulla on valmius ottaa niskalenkki yrityksen brändäämisestä, tule mukaan Posintran Tulostakomoon. Syksyn aikana järjestetään kaksi eri sisältöistä koulutusta, jotka pureutuvat brändäykseen käytännön tekemisen tasolla.

Ensimmäinen Tulostakomo-ilta järjestetään torstaina 26.9. klo 17-20, jossa pureudutaan brändinrakentamisen ensimmäisiin steppeihin: Mistä brändi koostuu ja mitkä rakennuspalikat sinulla tulee olla kunnossa, jotta vastuullista brändiä pystytään lähteä rakentamaan tukevan perustuksen päälle.

Aihetta jatketaan ja syvennetään Tulostakomon toisessa osassa tiistaina 29.10. klo 17-20. Tällöin brändäystä lähestytään visuaalisuuden, tarinoiden ja johtamisen näkökulmista.

Parhaan hyödyn kokonaisuudesta saat, kun osallistut molempiin tilaisuuksiin. Tilaisuudet ovat maksuttomia. Paikkoja on rajoitettu määrä.

 

TULOSTAKOMO 3. BRÄNDIT JA BRÄNDÄÄMINEN – Visio ja lupaus

Aika: torstai 26.9.2019 klo 17-20, CoSpace Porvoo

Brändin tulee aina tukeutua yrityksen visioon ja lupaukseen. Oikeastaan ilman näitä brändäämistä ei voi tehdä. Miksi yritys on siis olemassa ja mikä on sen suurin unelma? Mitkä arvot ohjaavat toimintaa? Ydin ja luonne käsittää yrityksen kilpailuedun, kyvykkyyden kilpailla sekä halun pysyä mukana kilpailussa. Tähän kiteytyy myös yrityksen asiakaslupaus ja tyyli, jota sitten brändäämisellä tunteistetaan. Keskeisenä teemana on myös yritysvastuu.

 

Varmista paikkasi & ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä!

 

ILMOITTAUDU 26.9. Tulostakomoon

 

 

Saat parhaan mahdollisen hyödyn tilaisuuksista, kun osallistut myös Aava & Bangin toteuttamaan alkukartoitukseen. Kysely lähetetään sinulle ilmoittautumisen jälkeen.

 

Tulostakomoissa kuullaan myös Aava & Bangin uudesta kasvun vauhdittamisen konseptista, Markkinointivirittämöstä. Markkinointi- ja myyntipainotteinen kasvuohjelma tarjoaa yrityskohtaisen markkinointivalmennuksen lisäksi työntekijän käytännön toteutukseen.

 

 

Posintran Tulostakomot

Posintran Tulostakomo-koulutuksia pidetään yhteistyössä eri alojen asiantuntijayritysten kanssa. Teemoina ovat yrittäjiä puhuttavat, ajankohtaiset aiheet markkinoinnista taloushallintoon. Koulutukset ovat veloituksettomia ja tarkoitettu ensisijaisesti alueemme aloittaville ja jo toimiville yrittäjille. Tule mukaan hiomaan taitojasi, oppimaan uutta ja verkostoitumaan!  Voit myös esittää toiveita Tulostakomoiden aiheeksi.

 

Aava & Bang

Kymmenen vuotta sitten alkunsa saanut Aava & Bang syntyi ajatuksesta tarjota yrityksille jotain, mitä perinteiset mainostoimistot ja konsulttiyritykset eivät pystyneet tarjoamaan kasvuhakuisille yrityksille – aidosti strategisen kumppanin myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen, joka haluaa ja osaa ottaa vastuuta myös strategioiden arkisessa toteutuksessa. Tehdään yhdessä Suomesta maailman paras markkinointikansa!

 

CoSpace Porvoo

CoSpace is a co-working facility that offers workspace and related services as a package to companies. Focus on your core business without unnecessary bureaucracy or long-term contracts. You can buy a daily or a weekly ticket to a shared workspace or book a private room for a longer period of time. We have different packages to serve the needs of different companies. We also offer several different kinds of meeting rooms with all necessary technology and equipment. Lisätietoa CoSpace.

 

Posintra Oy

Posintra on itäisen Uudenmaan oma kehitysyhtiö, jonka tehtävänä on auttaa paikallisia yrityksiä kasvuun ja menestykseen, ja sitä kautta tarjota koko seudulle kasvun ja hyvinvoinnin eväitä – huomisvoimaa.

Loading Map....

Päivämäärä/Aika
26/09/2019
17:00 - 20:00

Paikka
CoSpace Porvoo

Tapahtumatyyppi


Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.