– Syksy on käynnistynyt mukavan vilkkaasti ja yrittäjyys kaikissa eri muodoissaan kiinnostaa, kertoo Posintran yrityskehittäjä Peter Backman.

– Nyt kun koronatilanne vähitellen helpottaa, uusyritysneuvonnassa näkyy taas uskoa tulevaisuuteen, uudenlaista ideointia ja positiivista tekemisen meininkiä, Backman jatkaa.

Porvoon ja Lapinjärven alueelle syntyvien uusien yritysten toimialakirjo on edelleen monipuolinen.

–  Elokuun alusta lähtien perustetuissa yrityksissä korostuu hieman rakentamisen toimiala sekä toisaalta hyvinvointi ja erilaiset liikuntapalvelut. Myös sivutoiminen yrittäjyys kiinnostaa monia sekä jo toimivan yrityksen ostaminen ja kehittäminen, kertoo Tanja Mikkeli Posintran uusyritysneuvonnasta.

– Myös sähköinen ajanvarauksemme on otettu hyvin vastaan ja asiakkaat ovat löytäneet sen äärelle. Aikoja varataan verkkosivujemme kautta tasaisesti sekä yrityksen perustamisneuvontaan että toimivan yrityksen palvelujen piiriin, Mikkeli jatkaa.

Yritysneuvontaa annetaan edelleen pääosin etäyhteyksin joko puhelimitse tai videoneuvottelun välityksellä. Vähitellen myös kasvotusten käytävät neuvontatapaamiset lisääntyvät sen mukaan, mitä asiakkaat toivovat.

– Hienoa, että pääsemme vähitellen taas tapaamaan asiakkaita turvallisesti joko tiloissamme Lundinkadulla tai tilanteen mukaan asiakkaan toimipisteessä, Backman toteaa ja kehottaa olemaan rohkeasti yhteydessä Posintraan, jos yrittäjyys tai yrityksen tilanne yhtään pohdituttaa.

– Puolueeton ja maksuton asiantuntija-apumme kannattaa hyödyntää heti, kun idea yrittäjyydestä syttyy. Ulkopuolisen kanssa sparraus sekä luotettava tieto antavat varmuutta omille päätöksille, Backman ja Mikkeli toteavat lopuksi.

 

Tiesitkö tämän?

  • Posintra toimii itäisen Uudenmaan uusyrityskeskuksena Porvoossa ja Lapinjärvellä, ja tarjoaa yrittäjyyttä pohtiville maksutonta sparrausta ja neuvontaa.
  • Uusyrityskeskusten tehtävänä on edistää kestävän yritystoiminnan syntymistä Suomeen. Yritysneuvonta on maksutonta, luottamuksellista ja kaikille avointa.
  • Suomen Uusyrityskeskuksen julkaisemasta Yrityksen Perustamisoppaasta löydät ajantasaiset tiedot siitä, mitä kaikkea yrityksen perustamisessa on huomioitava.
  • Mikäli sinulla muhii IDEA, voit testauttaa sen 500 merkillä Uusyrityskeskuksen neuvojalla ja saat vastauksen sähköpostiisi seuraavan arkipäivän aikana.

 

POSINTRAN PALVELUT ALKAVALLE YRITTÄJÄLLE

 

TESTAUTA IDEASI IDEANAPIN AVULLA

 

YRITYKSEN PERUSTAMISOPAS

 

 

 

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.