
Huomisvoimaa yrityksellesi - miten voimme olla avuksi?
Huomisen yritys rakennetaan tänään, mutta sitä ei tarvitse tehdä yksin. Posintran kokeneet yritysneuvojat auttavat oikeiden suunnitelmien tekemisessä ja työkalujen löytämisessä, yrityksesi tilanteesta ja koosta riippumatta.

Apua ja tukea toimivan yrityksen johtamiseen
Toimiva yritys vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Olipa kyse pitkäjänteisestä kehittämisestä tai yllättäviin käänteisiin reagoimisesta, parhaat tulokset syntyvät yhdessä sparraten. Joskus tarvitaan rahoitusta, joskus laskelmia ja suunnitelmia, toisinaan riittää toiset silmät ja korvat omille ideoille. Posintran kokeneet yrityskehittäjät auttavat yrityksiä päivittäin suuntaviivojen piirtämisessä ja niiden konkretisoimisessa. Palvelumme ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Kattavat ja maksuttomat yrityspalvelut paikallisyrityksille
Palvelumme sopivat myös vakiintuneille ja suuremmille yrityksille, joille tarjoamme edellä mainittujen palveluiden lisäksi toimintaprosesseja kasvun vauhdittamiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen sekä asiantuntija-apua investointi- ja kehittämistukien hakemiseen. Teemme yhteistyötä Business Finlandin, Elyn ja lukuisten paikallisten kumppanien kanssa, joten tarvittaessa osaamme ohjata yrityksesi oikeaan osoitteeseen. Tunnemme myös alueen tontti- ja liiketilamarkkinan sekä avustamme tulkitsemaan teollisuustonttien kaavamääräyksiä.
Yritysneuvonnastamme löydät avun mm. seuraaviin tilanteisiin:

Yrityksen toiminnan kehittäminen
- Tilanneanalyysi suunnitelmien pohjaksi
- Laajentuminen uusille markkinoille, asiakaskunnan laajentaminen
- Uusien tuotteiden ja palveluiden kaupallistaminen
- Omistajavaihdoksen, yrityskaupan tai yrityksen kansainvälistymisen suunnittelu
- Työvoiman palkkaamiseen liittyvät kysymykset
- Kehittämistuen hyödyntäminen
- Ideointi, sparraustuki
sijoittuminen

Yritystoiminnan rahoittaminen, investoinnit, tuet
- Olet investoimassa uuteen ja tarvitset apua rahoitussuunnitelman tekemiseen
- Tarvitset apua liiketoimintasuunnitelmaan esimerkiksi pankkia varten
- Haet maaseutuyrittäjänä investointitukea hankkeellesi
- Olet hakemassa esimerkiksi Business Finlandin, Elyn tai muuta vastaavaa avustusta

Yritystoiminnan tervehdyttäminen
- Tarvitset apua koronan jälkeisessä tilanteessa
- Haluat kartoittaa ja parantaa yrityksesi kannattavuutta
- Liiketoimintasuunnitelman ja taloussuunnitelman päivittäminen
- Tuen hakeminen
Ota yhteyttä
Posintran yritysneuvonnan kautta kulkee vuosittain satoja aloittavia, toimivia, joskus myös lopettelevia yrityksiä kohti huomisen ratkaisuja. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro, mitä yrityksesi pohtii juuri tänään – jatketaan siitä yhdessä, kohti huomista.
Voit myös jättää yhteystietosi alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Muista kertoa puhelinnumerosi viestikentässä, jos haluat mieluiten puhelinsoiton.