• Ajankohtaista, Hankkeet, Rahoitus, Vastuullisuus, Yrityksen kehittäminen

Maaseudun yrittäjä: verkostoidu ja kehitä toimintaasi yhdessä Posintran kanssa

Maaseudun yrittäjät voivat nyt löytää yhteistyökumppaneita ja edistää vastuullisia ideoitaan Posintran avulla.

Maaseudun yrittäjä, haluaisitko löytää yhteistyökumppaneita, joiden kanssa kehittää yhdessä uusia vastuullisia tuotteita ja palveluja? Tai onko sinulla jo sopiva porukka kasassa, mutta kaipaat hyviä ideoita ja asiantuntevaa neuvontaa?

Posintra etsii maaseudun yrittäjiä yritysryhmähankkeeseen, jossa toteutetaan kehittämistoimenpiteitä yhteistyössä muiden yritysten kanssa.

– Kannustamme maaseudun yrittäjiä jakamaan meille suunnitelmiaan ja ideoitaan. Tavoitteenamme on kartoittaa alueen yrityksiä ja kuulla heidän ajatuksistaan, Posintran yrityskehittäjä Jenni Lähtevänoja kertoo.

Idea tai suunnitelma voi koskea esimerkiksi oman kylän palvelujen kehittämistä ja kylän tunnettuuden kasvattamista, kuljetuspalvelujen kehittämistä vastuullisemmaksi tai vaikka biojätteen talteen ottamista ja hyödyntämistä.

Yritysryhmähankkeessa on tarkoitus kehittää muuta kuin perinteistä maa- tai kalataloutta. Osallistumiskriteerinä on se, että liiketoimintaidean on oltava kestävän kehityksen mukainen.

– Haluamme tukea vihreää siirtymää maaseudulla, Posintran yrityskehittäjä Annika Weckman summaa.

 

Posintra yhdistää yrittäjiä

Yritysryhmähankkeen ideointiin voi tulla mukaan, vaikkei mielessä olisi selkeää liiketoimintaideaa tai valmiita yhteistyökumppaneita.

– Yhdistämme yrittäjiä toisiin maaseudun yrittäjiin, joilla on samankaltaisia haaveita, Weckman sanoo.

Yritysryhmiä voidaan koota yhden yhteisen idean, teeman tai maantieteellisen sijainnin perusteella.

Kun sopivat ryhmät on luotu, liiketoimintaideoita kehitetään yhdessä Posintran yrityskehittäjien kanssa.

– Roolinamme on kuunnella toiveita, antaa ideoita ja auttaa ryhmän hallinnoimisessa. Olemme se, joka pitää huolta siitä, että yhteisiä ideoita viedään eteenpäin, Lähtevänoja sanoo.

– Kaikilla yrittäjillä ei ole mahdollisuutta, aikaa tai kokemusta viedä yhteisiä ideoita eteenpäin. Haluamme olla maaseudun yrittäjille toimeenpaneva moottori, liima ja asiantuntija, Weckman lisää.

 

Rahoituksen hakemisessa kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen

Hankkeessa maaseudun yrittäjiä autetaan myös kirkastamaan suunnitelmiaan niin, että niille on helpompaa lähteä hakemaan rahoitusta.

Rahoitusta haetaan yritysryhmähankkeen yhteistyökumppanilta, Kehittämisyhdistys SILMU ry:ltä.

– Yritysryhmille on tarjolla tukimuoto, jossa yhteistyössä järjestettävälle hankkeelle tarjotaan merkittävää tukiprosenttia. Tämä kannustaa yrityksiä ottamaan yhdessä konkreettisia askeleita kohti vastuullisuutta ja kasvua, Lähtevänoja sanoo.

Myös SILMU ry:n asiantuntijat ovat käytettävissä hakemusten tekemisessä.

– Hakemusten täyttäminen on haastavaa, ja kun kyse on julkisesta tuesta, tarvitaan hyvin yksityiskohtaista tietoa yrityksestä ja suunnitelluista kehittämistoimista. Autamme tietysti Posintran kanssa navigoimaan tukiviidakossa, SILMU ry:n hankeneuvoja Heli Tommiska kertoo.

SILMU ry:n täydentyi syksyllä toisella hankeneuvojalla, Gina Forsströmillä, joka auttaa asiakkaita myös ruotsin kielellä.

Yritysryhmärahoituksen saamisen kriteerinä on, että hakemuksessa on oltava selkeä kehittämisnäkökulma ja hankkeen on lisättävä liikevaihtoa tai tuotava yritystoimintaan jotain uutta, kuten uusia palveluja tai tuotteita.

– Yritysryhmille myönnettävä tuki antaa mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen ja ostopalvelujen hankkimiseen. Sillä saa siis asiantuntija-apua tai muuta immateriaalista tukea, joka tukee liiketoiminnan kehittämistä. Tarvittaessa sen voi myös yhdistää muihin rahoituksiin, kuten investointihankkeisiin, Weckman sanoo.

 

Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä

Posintran tavoitteena on kertoa että haluamme olla avuksi näissä asioissa ja mahdollisesti löytää hankkeeseen 3–9 yritystä kevään 2025 aikana.

– Kun teimme etukäteen kartoitusta, olisiko tällaiselle hankkeelle tarvetta, monilla oli yhteneväisiä ideoita. Posintran kautta nämä yritykset voivat löytää toisensa. Yhteistyöllä voidaan saavuttaa suurempi vaikutus kuin yksin toimimalla, Weckman sanoo.

Yhteistä tavoitetta edistetään konkreettisesti heti, kun yrityksille on myönnetty SILMU ry:n rahoitus.

– Meillä on pitkä kokemus tällaisista yritysryhmähankkeista. Olemme pystyneet kasvattamaan merkittävästi monien yritysten tunnettuutta, Weckman kertoo.

Hän kannustaa kaikkia olemaan Posintraan yhteydessä matalalla kynnyksellä

– Keräämme jo ideoita ja tarpeita, ja yritysryhmiä kasaan, joten kannattaa olla heti yhteyksissä! Mietitään yhdessä, olisi tässä ideaa hankkeeksi! Weckman sanoo.

 

 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Jenni Lähtevänoja

Yrityskehittäjä

Jenni Lähtevänoja

Yritysten vastuullisuuden ja kestävyyden kehittäminen, Balanssi-hanke

Annika Weckman

Yrityskehittäjä

Annika Weckman

Verkostot

Uusimmat samasta kategoriasta