Tammikuun alussa Posintra järjesti alueen TEKNO-asiakkaille viimeisen Verkostotapaamisen. Nostimme kaikki katseemme arjen työstä ylös tulevaisuutta kohti. Tulevaisuuden tutkijoiden näkemysten kautta pohdimme, mihin suuntaan terveys- ja hyvinvointiala on mahdollisesti menossa seuraavien vuosien ja parin vuosikymmenen sisällä. Mihin yrittäjä voi varautua, mitä uusia ajatuksia tulevaisuudesta voisi löytyä omaan liiketoimintaan ja mitä nämä tarkoittavat yrittäjän oman kehittymisen kannalta. Illan aihe oli osallistujien mielestä kovin mielenkiintoinen ja sai runsaasti kiitosta.

Tammikuun lopussa vietimme hankkeen päätösseminaaria Helsingissä startup-keskus Maria 01:ssä. Maria 01 toimi ennen myös monien tuntemana Marian sairaalana. Seminaarin pääpuhujina olivat Anna-Liisa Lyytinen, vuoden 2017 vanhustyön johtaja ja kotihoidon uudistaja Helsingin kaupungilta sekä Osmo Soininvaara, kaupunginvaltuutettu ja kirjailija. Soininvaaran puheenvuoro oli ”Tekoäly ja työn tulevaisuus”. Lisäksi seminaarissa oli mukana startupeja, Pepper-robotti sekä aikaa verkostoitumiselle. Myös TEKNOn hanketyöntekijät laitettiin prässiin, kun projektipäällikkö Tiina Leppäniemi Laurea-ammattikorkeakoulusta haastoi meitä muita hanketyöntekijöitä kertomaan omia näkemyksiämme hankkeen kärjistä, toiminnasta sekä omasta kehittymisestämme.

 

Terveysteknologia-lehti

Seminaarissa julkaistiin uunituore hankejulkaisumme, Terveysteknologia hyvän arjen mahdollistajana -lehti. Lehteen on kerätty monipuolisesti kaikki se, mitä olemme saaneet aikaan. Se on julkaistu myös verkossa sähköisesti, joten voit käydä lukemassa ja tallentamassa lehden vaikka omalle koneellesi alla olevasta linkistä. Lehti on todella lukemisen arvoinen!

Lue Terveysteknologia-lehti täältä

 

Vaikka hankkeemme on päättynyt, niin toivomme edelleen aktiivista keskustelua Facebook-ryhmässämme TEKNO-Forumilla. Tule mukaan keskustelemaan sekä jakamaan ja saamaan tietoa laajasti sote- ja hyvinvointialalta!

Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille – oli ilo tehdä oppimisen matkaa kanssanne.

 

TEKNO-hanke toivottaa oikein aurinkoista ja lämmintä kevättä! 

 

 

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.