• Yritystarinat, Vastuullisuus, Kilpilahti

CEGO-hankkeeseen osallistunut Porvoon Maske Oy: ”Saimme mielenkiintoisia tuloksia todella pienellä vaivalla”

Kilpilahdessa toimivan Masken tavoitteena on olla ympäristöasioiden edelläkävijä alallaan. Hiilijalanjälkilaskelma auttaa näkemään, mistä päästöt koostuvat ja kohdistamaan resursseja oikeisiin asioihin.

Monissa yrityksissä on herätty selvittämään oman toiminnan hiilijalanjälkeä. Osasyy löytyy tarjouspyyntöjen takaa: ehtona toimeksiannolle on tieto yrityksen hiilijalanjäljestä.

Myös EU:n uusi kestävyysraportointidirektiivi tulee velvoittamaan yrityksiä raportoimaan muun muassa toimintansa ilmastovaikutuksista aiempaa laajemmin.

Porvoon Maske oy päätti teettää hiilijalanjälkilaskelman pärjätäkseen paremmin kovassa kilpailussa.

– Haluamme olla edelläkävijä ja ykköstekijä alallamme myös ympäristöasioissa. Toimimme Kilpilahdessa ja suurimmat asiakkaamme ovat keskellä vihreää siirtymää. Meidän täytyy myös tulevaisuudessa pystyä vastaamaan heidän tiukkoihin vaatimuksiinsa, kertoo Masken HSEQ-päällikkö Pasi Kärnä.

Maske toimii teollisuuden kunnossapidon ja kiinteistöhuollon sekä rakentamisen sektoreilla ja tarjoaa myös HSE palveluita, kuten tulityö- ja luukkuvartiointia.

Hiilijalanjälkimittaus tehtiin osana Circular Economy Goes East and West -hanketta (CEGO). Mittauksen suoritti Reforest Finland oy.

Hiilijalanjälkimittauksen helppous yllätti

Hiilijalanjäljen mittauksessa yrityksen toiminnan päästöt jaetaan usein osa-alueisiin: omassa kontrollissa olevat suorat päästöt (scope 1), ostetun energian päästöt (scope 2) ja epäsuorat päästöt (scope 3), joita ovat muun muassa hankinnat, matkustaminen ja ulkoistetut toiminnat.

– Maskelle laskimme scope 1:n ja scope 2:n. Kolmosesta kävimme läpi hankinnat, logistiikan, jätehuollon, vedenkäytön, liikematkustamisen ja töihin matkustamisen osalta, kertoo Posintran kestävän liiketoiminnan projektipäällikkö Christina Sani.

Mittauksen tekeminen vaati Maskelta vain muutaman tunnin panostuksen.

– Odotin, että tämä työllistäisi meitä paljon enemmän. Saimme mielenkiintoisia tuloksia todella pienellä vaivalla, Kärnä sanoo.

Hänen lisäkseen henkilökunta osallistui mittaukseen vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

– Oli helppo sitouttaa ihmisiä vastaamaan, kun kysely oli tehty helpoksi ja kun kerroimme, että tulosten selvittäminen on hyödyllistä kaikille, Kärnä kertoo.

Suurimmat päästöt materiaalihankinnoista ja liikkumisesta

Masken suurimmat päästöt muodostuivat betoni- ja teräshankinnoista. Hiilijalanjälkimittauksessa selvitettiin niille vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja.

– Reforest tarjosi esimerkkejä siitä, mitä vähäpäästöisemmät vaihtoehdot maksaisivat yritykselle ja millainen summa muodostuisi, jos päästöt kompensoitaisiin, Sani kertoo.

Markkinoilta löytyy esimerkiksi jo tällä hetkellä vihreää betonia ja terästä.

– Nyt meillä on hiilijalanjälkimittauksen tulokset osoittamassa eri vaihtoehdot asiakkaillemme. Voimme siis auttaa sen kautta tilaajaan tekemään vihreämpiä valintoja, Kärnä avaa.

Seuraavaksi suurimmat päästöt muodostuvat Maskella liikkumisesta. Liikkumisen päästöjä yritys pienentää jo tällä hetkellä vaihtamalla polttoaineita biopohjaisiin vaihtoehtoihin ja uusimalla kalustoaan.

Lisäksi kuljettajien liikkumista mitataan ABAX-ajopäiväkirjajärjestelmän avulla, joka auttaa kehittämään liikkumista ekonomisempaan ja ekologisempaan suuntaan.

Työmatkaliikkumisesta Maske sai kiitosta Reforestilta.

– Henkilökuntamme kulkee työmatkoja jo paljon julkisilla ja pyörilläkin.

– Odotin, että tämä työllistäisi meitä paljon enemmän. Saimme mielenkiintoisia tuloksia todella pienellä vaivalla, Masken Pasi Kärnä sanoo. Masken hiilijalanjälki laskettiin Posintran CEGO-hankkeessa, Posintrasta mukana Christina Sani ja Leena Alihakkola.

Oman toiminnan petraaminen tuo parempia sopimuksia

Maskelle teetetty hiilijalanjälkilaskelma ei tule jäämään pöytälaatikkoon.

– Nyt tavoitteena on analysoida johtoryhmän kanssa tarkemmin, millaisiin toimenpiteisiin laskelma johtaa, Kärnä kertoo.

Hiilijalanjälkimittaus auttaa yritystä kohdistamaan resursseja oikeisiin asioihin. Tulevaisuudessa tavoitteena on myös uusia mittaus, jotta saadaan selville, miten valitut toimenpiteet pienensivät yrityksen päästöjä.

– Haluamme kehittää ja laajentaa toimintaamme edelleenkin, Kärnä painottaa. – Aiemmat toimenpiteemme ovat tehneet meistä haluttavamman vaihtoehdon asiakkaamme silmissä, minkä ansiosta olemme solmineet nyt parempia kausisopimuksia.

Tämän ansioista Masken henkilökunnan määrää on kasvatettu strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Liikevaihtoa kertyi tilikaudella 2022 10 miljoonaa euroa ja tilikaudelle 2023 tavoite on asetettu 11,5 miljoonan euroon.

Posintra tarjoaa apua yrittäjille

Posintra on viime aikoina tarjonnut eri hankkeisiin osallistuneille yrityksille hiilijalanjälkimittauksia.

– Uusissa hankkeissamme on usein jo jonkinlainen hiilijalanjälkimittaus mukana. Yhä useammat yritykset haluavat selvittää omat päästönsä, Posintran kestävän liiketoiminnan johtaja Leena Alihakkola kertoo.

Hän muistuttaa, että mittaukset eivät kerro absoluuttista totuutta, mutta ne auttavat ajattelussa ja antavat toimenpiteille oikean suunnan.

Hankkeiden ulkopuolella mittauksia ei toistaiseksi pystytä tarjoamaan.

– Voimme antaa yrittäjille vinkkejä, keiden puoleen kääntyä mittausasioissa. Posintrassa on alkamassa uusia hankkeita, ja aina kannattaa meiltä kysyä, voisiko hankkeisiin osallistua ja sitä kautta saada yritykselle lisää resursseja toiminnan kehittämiseen, Alihakkola sanoo.

– Posintran tehtävä on kehittää hankkeita ja hakea niihin rahoitusta, että voimme tarjota juuri tällaisia mahdollisuuksia paikallisille yrittäjille.

 

Tutustu CEGO:n työhön

Uusimmat samasta kategoriasta