Hanke­osaaminen ja hankkeet

Voisiko liiketoimintaasi kehittää jonkin meillä jo käynnissä olevan kehityshankkeen kautta? Tutustu käynnissä oleviin hankkeisiin!

Kehitä osaamistasi ja liiketoimintaasi maksutta hankkeissa

Hanke on valitun aihealueen kehittämiseen keskittyvä kokonaisuus, joka kestää rajatun ajan – yleensä puolesta vuodesta kahteen vuotta. Hankkeilla edistetään esimerkiksi uusia innovaatioita, yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, tuotekehitystä tai uusien työpaikkojen syntymistä. Toiminnasta ei synny hallinnoijalle tai hankkeen kumppaneille suoraa voittoa, vaan tulokset näkyvät esimerkiksi yrityksen osaamisen kasvun, tuotekehityksen tai kasvaneen myyntipotentiaalin kautta. Hankkeiden taustalla toimiva hankerahoitus mahdollistaa maksuttoman osallistumisen mukaan lähteville. Kiinnostaisiko sinua esimerkiksi vastuullisuuden, ilmastotoimien tai kiertotalouden kehittäminen? Vuosittain hankkeisiimme osallistuu satoja yrityksiä – olisitko sinäkin yksi?

Käynnissä olevat hankkeet – lue lisää ja tule mukaan!

Porvoo Kilpilahti

STRIIM – Alueellisen teollisen innovaatiomallin vahvistaminen

STRIIM-hankkeen tavoitteena on edistää yritysten välistä kestävän tulevaisuuden yhteistyötä, tunnistaa uusia mahdollisuuksia ja pilotoida uudenlaista, keskustelua ja toimijoita yhdistävää yhteistyömallia.

Lue lisää

Co2Jump

Co2Jump – Ilmastoloikka kumppanuuteen

Co2Jump-hanke on uudenlainen ja kokeileva verkostoyhteistyöaloite, jossa kehitetään pk-yritysten liiketoiminnan ilmastokestävyyttä ja kunnan edelläkävijyyttä ilmastokysymyksissä.

Lue lisää

Balanssi-hanke

Balanssi – Pk-yritykset kestävään kasvuun

Balanssin tavoitteena on auttaa sinua tuottamaan asiakkaillesi ja yrityksellesi parempaa arvoa tukemalla kestävän liiketoiminnan kehittämistä. Vahvista osaamistasi vastuullisuusasioissa matalalla kynnyksellä.

Lue lisää

WeCircle

WeCircle – Kestävää kasvua kiertotaloudesta

WeCircle-hankkeen tavoitteena on edistää Porvoon talousalueella ja lähiseuduilla toimivien teollisten ja teollisuutta palvelevien pk-yritysten kiertotalouteen siirtymistä sekä lisätä yritysten osaamista ja kyvykkyyttä kiertotalouteen ja vihreään siirtymään liittyen.

Lue lisää

Carbon Neutral Experience 2.0

Carbon Neutral Experience 2.0 edistää kotimaisten matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alojen hiilineutraaliutta Uudellamaalla, jotta se saavuttaisi tavoitteensa vuoteen 2030 mennessä. Samalla se ohjaa ja tukee yrityksiä siirtymässä kohti kannattavaa ja kestävää liiketoimintaa.

Lue lisää

Onko sinulla täysin uusi idea, jonka toteuttamiseen kaipaat apua?

Jos sinulla on yritysidea, johon kaipaat rahoitusta, verkostoja tai muuta tukea, voisiko ideaasi kehittää täysin uuden hankkeen kautta? Tutustu kehittämistoimintaamme ja ota yhteyttä, niin pohditaan mahdollisuuksia uudelle hankkeelle!

Lue lisää

Posintran henkilöstö istuu kivellä metsässä hymyillen

Vihreän siirtymän rahasto tukee vihreää siirtymää edistäviä yrityksiä

Porvoon kaupungin vihreän siirtymän rahasto tukee Porvoossa toimivia pk-yrityksiä ja kaupunkia eteenpäin katsovan, vaikuttavan ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia avaavan vihreän siirtymän tekemisessä. Se on tarkoitettu instrumentiksi, joka houkuttelee keksimään ja edistämään uusia ratkaisuja ja kasvattamaan yhteistä kilpailukykyä. Rahasto sopii myös toimintaansa Porvooseen suunnitteleville yrityksille. Selvitä, voisitko saada tukea vihreän siirtymän rahastolta vihreää siirtymää tukevalle liikeideallesi!

Lue lisää Porvoon kaupungin verkkosivuilta

Varaa aika neuvontaan…

Kaipaatko apua yrityksen perustamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen tai yrittäjän arjen erilaisiin kysymyksiin? Meidän yritysneuvonnastamme saat tukea yrittäjyyden eri vaiheisiin ja oman suunnan löytämiseen!

Varaa aika neuvontaan

…tai kysy minulta lisää!

Leena Alihakkola

Johtaja, kestävä liiketoiminta

Leena Alihakkola

Kehittämistoiminta ja projektit, hankerahoitukset ja verkostot, laatujärjestelmät

Tutustu ajankohtaisiin artikkeleihimme