- Hankkeet, Yritystarinat, Vastuullisuus
Brunberg: ”Tavoitteemme on puolittaa tuotantomme hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä.”
Vastuullisuus on megatrendi yrityksissä, ja sen toteuttamiseen on nyt kovaa painetta EU:nkin suunnasta. …
Kestävä tulevaisuus tehdään yhdessä – tarvitsemme nykyistä enemmän ja syvällisempää yhteistyötä erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin välillä. STRIIM – alueellisen teollisen innovaatiomallin vahvistaminen -hankkeessa pilotoidaan uudenlaista yhteistyömallia, jolla edesautetaan keskustelua, yhdistetään toimijoita sekä tunnistetaan uusia mahdollisuuksia. STRIIM-hankkeen tavoitteena on edistää yritysten välistä kestävän tulevaisuuden yhteistyötä.
Pohjoismaiden suurimmasta kemianteollisuuden keskuksesta, Kilpilahdesta, kehitetään johtavaa bio- ja kiertotalouskeskittymää.
STRIIM-hankkeen taustalla on tarve vastata vihreän siirtymän haasteisiin uudenlaisella ja tavoitteellisella tavalla. Tähän tunnistettuun tarpeeseen tartutaan vahvistamalla uusmaalaisten toimijoiden alueellista innovaatioyhteistyötä. Hankkeen toimintaympäristö on Porvoon Kilpilahdessa sijaitseva Pohjoismaiden suurin öljynjalostuksen ja petrokemian klusteri, jossa toimii yli 40 yritystä tarjoten yli 4000 työpaikkaa, ja ollen samalla myös yksi Suomen suurimpia yksittäisiä CO2-päästölähteitä.
STRIIMin avulla luodaan alueen keskeisten toimijoiden kanssa ideaalia tavoitekuvaa Kilpilahdessa toimivasta muovin kierrätyksen ekosysteemistä. Tavoitteena on saada muovijätteistä koostuva raaka-aine hyödynnettyä mahdollisimman resurssiviisaasti ja innovatiivisesti. Yhteisessä kehitystyössä tunnistetaan tarpeita, mahdollisuuksia sekä keskeisiä haasteita, joihin vastaamalla ideaalikuvan suuntainen kehitys olisi mahdollista.
Tutustu Kilpilahden muovinkierrätysekosysteemin visiokonseptiin alta.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi EU tavoittelee hiilineutraaliutta vuosisadan puolivälissä. Suomen tavoitteena on vuosi 2035 ja Uusimaa puolestaan tähtää hiilineutraaliuteen vuonna 2030. Teollisuudella on merkittävä rooli hiilidioksidipäästöjen hillitsemisessä. Tavoite edellyttää hiilinielujen vahvistamista sekä päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla.
Uudenlaisella, entistä syvemmällä ja systemaattisemmalla julkisen ja yksityisen sektorin välisellä yhteistyöllä edistämme Kilpilahden kehittymistä johtavaksi uusiutuvien raaka-aineiden ja kiertotalousratkaisujen keskittymäksi. Samalla haluamme kehittää Kilpilahdesta yrityksille vetovoimaisen vihreän innovaatioalustan sekä ainutlaatuisen yhteistyöverkoston, mahdollistaen samalla uusien työpaikkojen syntymisen Porvoon alueelle.
Yrityskehittäjä
Yrityksen kestävän liiketoiminnan kehittäminen, WeCircle- ja STRIIM-hankkeet
Johtaja, kestävä liiketoiminta
Kehittämistoiminta ja projektit, hankerahoitukset ja verkostot, laatujärjestelmät
Aluekehitysjohtaja
Alueyhteistyö, hankerahoitukset, julkiset hankinnat
Hankkeen toiminta-aika on 1.8.2023–31.12.2024.
Hanke on osarahoitettu Uudenmaan liiton myöntämällä Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahalla (AKKE-rahoitus). Hankkeen kokonaisbudjetti on 350 327 euroa ja toteuttaja Posintra Oy.