
- Kokemuksia hankkeista
Kohti kiertotaloutta: Suomen EDM
Suomen EDM:n toimitusjohtaja Ida Åman pyrkii elämään vastuullisesti ja ohjaamaan yritystään kohti kestävämpää liiketoimintaa. ”Kun tarpeeksi moni tekee pieniä asioita vastuullisuuden eteen, niistä muodostuu suuria virtoja.”
Vastuullisuustyön vauhdittajana yrittäjän oma arvopohja
Kun yritys haluaa ottaa askeleita kohti vastuullisuutta, moottorina toimii usein ulkoinen paine: asiakkaiden odotukset, sijoittajien vaatimukset, kiristyvä lainsäädäntö tai kilpailijoiden toimet.
Erilaisia metallikomponentteja myyvän ja valmistavan Suomen EDM:n vastuullisuustyötä vie eteenpäin yrittäjän oma arvopohja.
– Minulle on ollut aina tärkeää, että toimimme vastuullisesti. Isommilla asiakkaillamme on code of condactit eli toimintaohjeistot, jotka meidän tulee hyväksyä, mutta muuten vain jokunen asiakas on kysellyt päästöjemme perään, toimitusjohtaja Ida Åman kertoo.
Åman johtaa Porvoon Tarmolassa sijaitsevaa 45-vuotiasta perheyhtiötä toisessa polvessa ja haluaa ohjata yritystä kohti kestävämpää liiketoimintaa.
– Hankimme aurinkopaneelit, jotka tuottavat 5 % sähköntarpeestamme. Työstökoneidemme suuren sähkönkulutuksen vuoksi se on merkittävä määrä. Kierrätämme roskat ja uusiokäytämme hyväkuntoiset pakkaukset, Åman kertoo.
– Kun tarpeeksi moni tekee pieniä asioita vastuullisuuden eteen, niistä muodostuu suuria virtoja.

WeCircle-hankkeesta tietoa muun muassa uusimmista keksinnöistä
Halu kehittää yritystoimintaa ympäristöystävällisemmäksi sai Åmanin osallistumaan WeCircle-hankkeeseen.
– Minulla oli useita kysymyksiä vastuullisuudesta, ja sainkin niihin vastaukset. Yrityksellemme tehtiin hiilijalanjälkilaskelma, joka oli ilahduttavan matala, ja saimme kuulla, miten hiilijalanjälkeämme voi pienentää edelleen, hän kertoo.
Hankkeen kautta Åman kuuli myös vihreästä teräksestä, jonka tuotannossa ei käytetä fossiilisia polttoaineita. Terästeollisuuden päästöt ovat noin kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, mutta ala on hitaasti muuttumassa vihreämmäksi.
– Toki asiakkaamme määrittelevät sen, mitä materiaalia heidän tuotteissaan käytetään, mutta alamme nyt kartoittaa, voisiko vihreä teräs sopia komponentteihimme, Åman sanoo.
Koska teräksen osuus on pieni Suomen EDM:n lopputuotteissa, Åman ei usko vihreän teräksen korkeamman hinnan muodostuvan esteeksi.
– Hinta tuskin on kynnyskysymys, soveltuvuus on. Sitä nyt selvitämme.
Kannustimet vievät toimintaa oikeaan suuntaan
Åman aikoo jatkossakin pohtia, miten parantaa yrityksensä vastuullisuutta. Työn alla on muun muassa eri muovilajien kierrättäminen.
Åman toivoisi päättäjiltä lisää kannustimia yrityksille, että yritykset voisivat tehdä vastuullisempia valintoja.
– Kun pystytimme aurinkopaneelit, tarjolla oli energiatuki. Tällaisia kannustimia tarvitaan tulevaisuudessakin ohjaamaan yritysten toimintaa. Monet näistä teoista tuovat yritykselle taloudellistakin hyötyä.
Myös hankkeiden kautta yritysten toimintaa voi ohjata vastuullisempaan suuntaan.
– WeCircle-tyylisistä hankkeista saa paljon tietoa, jota voi olla muuten vaikea löytää. Tiedon avulla on helpompi tehdä kestäviä ja taloudellisia ratkaisuja.
Tiesitkö?
Porvoossa toimiva Suomen EDM on perustettu vuonna 1980 ja yrityksen toimialana on komponenttien myynti ja valmistus työkaluvalmistajille ja -käyttäjille. Lisäksi yritys tarjoaa alihankintatyöstöpalveluita kuten lankasahausta ja 3D lasertyöstöä, jota voidaan hyödyntää muun muassa korujen ja mitalien valmistuksessa sekä muottituotannossa. Lue lisää: Oy Suomen EDM AB

