
- Kokemuksia hankkeista
Kohti kiertotaloutta: Kauskote
Loviisalainen konepaja Kauskote käy läpi vaikeita aikoja, muttei tingi vastuullisuuden kehittämisestä. ”Maailma seisoo vähän paikoillaan, mutta meidän täytyy silti katsoa eteenpäin”, yrittäjä Kenneth Hansson sanoo.
Vaikeissa tilanteissa erottuu vastuullisuudella
– Jos haluaa pitää olemassa olevat asiakkaat, pitää panostaa vastuullisuustekoihin, sanoo loviisalaisen Kauskote oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Kenneth Hansson.
Vaikka automaattisorvaukseen erikostunut alihankintakonepaja on kooltaan pieni, on paine vastuullisuuden parantamiseen kasvanut.
– Asiakkaat vaativat vuosi vuodelta lisää tietoa vastuullisuudesta ja päästöistä, Hansson sanoo.
Kauskote perustettiin vuonna 1977 Kausalassa. Hanssonille yritys päätyi puolisattumalta vuonna 2008.
– Tein sivutoimisesti romukauppaa ja olin menossa ostamaan romua emäntäni kummisedältä. Kun emme päässeet sopuun romun hinnasta, hän ehdotti, että ostaisin koko firman, Hansson kertoo.
Omistaja vaihtui maailmanlaajuisen finanssikriisin aikana.
– Jos vuotta 2008 ei lasketa, liikevaihto nousi tasaisesti. Sitten viime vuonna se tippui näkyvästi.
Kauskotella työskentelee Hanssonin lisäksi kolme työntekijää, jotka ovat tällä hetkellä lomautettuina.
– Meillä on sama tilanne kuin monilla muillakin. Maailma seisoo vähän paikoillaan, mutta meidän täytyy silti katsoa eteenpäin.
Vaikka EU:n yritysvastuudirektiivin raportointivaatimukset keskittyvät suurempiin yrityksiin, direktiivin vaikutukset heijastuvat jo pienempiinkin toimijoihin.
– Myös meidän on jo osoitettava asiakkaillemme, että toimimme vastuullisesti, Hansson sanoo.

WeCircle-hankkeesta päästölaskelmat kuntoon
– Raportti näytti paremmalta kuin odotin. Suhteellisen pienistä omista päästöistämme suurin osa syntyi pakettiautomme käytöstä, Hansson hämmästelee.
– Yllätyimme, miten paljon olemme jo tehneet vastuullisuustekoja automaattisesti.
Seuraavaksi Kauskotella panostetaan siihen, että vastuullisista teoista kerrotaan asiakkaille ja verkkosivuilla.
– Vastuullisuus on bisnesetu. Uskon, että vastuullisuudesta viestiminen hyödyttää meitä ja tuo lisää asiakkaita. Sen lisäksi jatkamme kehitystyötä kestävyyden eteen. Monet WeCirclen opit muhivat nyt päässä. Kehitettävää löytyy vielä! Se ei lopu koskaan.
Seuraavaksi Kauskotella panostetaan siihen, että vastuullisista teoista kerrotaan asiakkaille ja verkkosivuilla.
– Vastuullisuus on bisnesetu. Uskon, että vastuullisuudesta viestiminen hyödyttää meitä ja tuo lisää asiakkaita. Sen lisäksi jatkamme kehitystyötä kestävyyden eteen. Monet WeCirclen opit muhivat nyt päässä. Kehitettävää löytyy vielä! Se ei lopu koskaan.
Tiesitkö?
Kauskote Oy on itäisellä Uudellamaalla, Loviisassa sijaitseva alihankintakonepaja. Yritys on erikoistunut automaattisorvaukseen ja valmistaa pääasiassa sarjatuotanto-osia, joiden sarjakoot vaihtelevat 100 – 50 000 kappaleen välillä. Kauskote Oy on perustettu vuonna 1977, joten heillä on yli 40 vuoden kokemus sorvauksesta. Lisätietoa: Kauskote | Kauskote Oy

